Lintulahden pääsiäinen 28.3.-1.4.2024 

Pääsiäistä vietettiin Lintulahdessa hieman vaihtelevassa ja kosteassakin säässä. Kumisaappaatkin oli tarpeen. Paikalla oli kuitenkin 80 aikuista ja 13 lasta. Torstaina saunottiin ja illalla laulettiin karaokea. Pitkäperjantaina vietettiin salissa hartaustilaisuus. Pääsiäissanomaa ja lauluja toi meille Äänekosken seurakunta. Hartauskahvit juotiin Tainan herkullisen rahkapiirakan kera.  Illansuussa, saunoja odotellessa, laulettiin Juhan vetämässä yhteislaulutilaisuudessa. Lauantaina kisailtiin kuvasuunnistukessa. Pienet pääsiäistipuset Jukka, Pasi ja Tomi kiertelivät alueella arpoja myyden virallisena valvojanaan Maija ja Karina. Jämsäläiset yritykset Säiliörakenne A. Luoto ja Porakaivoliike Kallioniemi sponsoroivat grillimakkarat ja hyvin ne tekivätkin kauppansa Hanskin ja Japen paistamina. Illalla taas saunottiin ja vielä päästiin avantoonkin... tai rohkeimmat uskalsi. Yö koitti Miksun karaoken merkeissä. Sunnuntaina Hanski ja Jape vaihtoivat grillin mustakylkiseen kahvipannuun ja nuotioon. Nokipannukahvit ja Marjan sekä Kertun leipomat pullat tarjoiltiin kodalla. Tihkusateisen sään vuoksi arpajaiset pidettiin Lintusalissa. Palkintojen löytäessä voittajansa tapahtumaa jatkettiin kahvi- ja munabingona. Pitkästä aikaa oli ihan mukava bingoilla, vaikka palkinnot eivät suuren suuria olleetkaan. Ja sitten taas saunomaan ja karaokeen. Maanantaina lähdettiin hyvillä imelin kotia kohti seuraavaa tapahtumaa odottaen. -PJ 

__________________________________________________________________________________________________________________________

Lintulahden Talvirieha 24.2.2024 

Talviriehaan alkoi perjantaina saapua porukkaa alueelle. Ilta sujuikin saunomisen merkeissä ja omia touhuja puuhastellessa. Lauantaiaamuna lapset riensivät Lintusaliin pullien leipomiseen Marjan opastuksella. Lapsille oli myöskin käsimaalausta. Hernekeittokin alkoi pikkuhiljaa valmistua ja Pirjo jakoi sitä astioihin. Kyllä maistui kaikille ja hyvää oli. Shetlanninponi Ossi saapui alueelle ja lapsille riitti riemua ponin parissa. Lumiukkojen/akan tekoa oli, napakelkkailua oli jäällä. Eki ja Hanski keittelivät nokipannukahvit, jota nautittiin kodalla pullien kera. Lintusalissa oli lapsille leffan katselua. Ahkerat saunojen lämmittäjät olivat myös telttasaunan lämmittäneet, josta saunojat tykkäsivät. Avantokin oli avattu ja rohkeat pääsivät pulahtamaan hyiseen veteen. Illalla oli Mika vetänyt karaokea Lintusalissa ja porukkaa oli ihan kiitettävästi. Viikonlopun keli, sohjosta huolimatta, ei varmaankaan haitannut ketään koska alueella oli nelisenkymmentä henkilöä, lapsia kymmenkunta. Kiitos kaikille mukana olleille sekä hyvää kevään odotusta. - RS 

__________________________________________________________________________________________________________________________

Rosvojen ja Soihtujen yö -treffit Lintulahdessa 29.9.-1.10.2023 

Rosvopaistimestarit aloittivat treffit jo torstaina paistomontun kunnostamisella ja esilämmityksellä. Myös osa treffivieraista saapui jo torstaina. Illalla saunottiin. 

Perjantaina, heti aamusta rosvopaistimontussa paloi reilu tuli, 35 kg kassleria pakattiin voipaperiin, sanomalehteen ja folioon tiukkoihin paketteihin ja haudattiin sopivan lämpötilan saavuttaneeseen maahan. Toimiston ovi alkoi käydä tiuhaan varhain aamupäivästä. Iltaan mennessä alue oli jo lähes täysi, kaikille löytyi kuitenkin auto/vaunupaikka. Illalla saunottiin kolme tuntia kolmessa saunassa ja sen jälkeen jatkettiin lähes saunatunnelmaisessa, ääriään myöten täyttyneessä Lintusalissa karaoken ja tanssin merkeissä.  

Lauantaina emännät varasivat keittiön käyttöönsä. Uunit pukkasi lämmintä, kun monta laatikkoa kermaperunoita paistettiin. Raasteet tehtiin porkkanasta sekä punajuuresta. Noin klo 13 kuulutettiin, että ruoka on valmista ja väki voi hakea annoksensa omiin astioihin tai tulla saliin syömään. Iloisen puheensorinan saattelemana ruokailtiin, annoksia meni lähes 130, kaikille riitti ja tiettävästi kukaan ei jäänyt nälkään. Ruokaa kehuttiin todella maistuvaksi. Klo 14 jälkeen lapsille oli kasvomaalausta. Klo 17-20 saunottiin, myös telttasauna oli lämpimänä. Saunojen jälkeen alkoi naamioituminen illan naamiaistansseihin. Ihmiset olivat todella panostaneet, toinen toistaa hienompia asuja nähtiin. Illan orkesterina oli Äänekosken Harmonikkaorkesteri. Toiset tykkäsivät kovastikin perinteisestä tanssimusiikista, toiset olisivat toivoneet discoa tai coverbändiä. 

Sateisesta säästä huolimatta väkimäärä yllätti positiivisesti. Aikuisia treffeillä oli 172, lapsia 15 = 187 henkilöä. Asuttuja vaunukuntia 91. Kiitos kaikille mukana olleille. Nähdään näissä merkeissä ensi syksynä. - PJ 

__________________________________________________________________________________________________________________________

Muikkutreffit Lintulahdessa 11.-13.8.2023 

Aurinkoinen sää sai muikkutreffiläiset runsaslukuisesti liikkeelle. Jo torstaina isännillä piti vilskettä, kun autoja ja vaunuja ohjattiin paikoilleen. Perjantaina alue olikin jo lähes täysi, yli 100 vaunukuntaa ja reilut 200 henkilöä. Muikkuja savustettiin ja paistettiin. Perjantailounaaksi myynnissä oli muusi + muikku + tsatsiki –annoksia sekä tietysti muikkuja. Illalla tanssittiin TuulenTie –orkesterin tahdissa Onnelan ulkolavalla. Lauantaina tarjolla oli 100 litraa lohikeittoa ja se meni kuin kuumille kiville. Kaikkiaan myytiin 130 kg muikkuja, 20 litraa muusia, 8 litraa tsatsikia. Myös jäätelö, kahvi ja kääretorttu tekivät kauppansa. Lauantaina pihalla pidettiin arpajaiset, pääpalkinto 200 € lahjakortti löysi onnellisen voittajansa. Muut voitot olivat lahjoituksia ja lohdutusvoitot muikkuja. Lauantai-iltana Lintusali täyttyi ääriään myöten karaokelaulajista ja tanssijoista. Tunnelma oli sananmukaisesti kuuma. 

Pahoittelemme häiriötä teltta- ja tilaussaunan löylyjen hiipumisen vuoksi. Puilla lämpiävä, jatkuvalämmitteinen sauna nimensä mukaisesti vaatii jatkuvan tulen kiukaan alle, jotta kaikille löylyä riittää. Lisäämme ohjeistusta. 

Lämmin kiitos kaikille mukana olleille ja ahkerille talkoolaisille. Viikonloppu oli onnistunut. - PJ 

__________________________________________________________________________________________________________________________

Hyvän Olon Markkinat -treffit Lintulahdessa 14.-16.7.2023

Hyvän olon markkinoilla saatiin vetreyttä kroppaan venyttelemällä. Ja lauantaina  yhdessä  luonnosta kerättyjen  jalkakylpyaineksien myötä saimme rentoutusta jaloille, sekä teimme kuorinta-aineita kahvista ja öljystä. Väkeä alueella riitti ja kelit suosivat. Nuoriso innostui kovasti kalastamaan uimisen ja erilaisten pelien  lisäksi. Lauantaina lapset saivat kasvomaalauksia ja pääsivät maalailemaan kiviä. Lopuista kivistä tehtiin  leppäkerttuja ja vietiin koristamaan alueen kukkapenkkejä ja kantoja. Lauantaina alueella oli tuote-esittelijöitä sekä myyjiä koruista kosmetiikkaan ja muuhun. Parturi palveluita ja hierontaa oli myös ostettavissa. Pizzauuni pääsi kovaan käyttöön lauantaina, kun tilauspitsoja paisteltiin lähes sata kappaletta. Tikkakisa oli tasainen ja veti enemmän osallistujia miesten sarjaan. Lempeiden löylyjen ja mukavien telttasaunan juttutuokioiden jälkeen perjantaina Lintusalissa tanssittiin karaoken tahdissa ja lauantaina Tuulen tie orkesteri sai ihmiset tanssahtelemaan Onnelassa. Kaikilla oli mukavaa ja väkeä oli tullut ympäri Suomen. Toivottavasti nähdään taas ensi vuonna Hyvän Olon Markkinoilla! -KK

__________________________________________________________________________________________________________________________

Sikaa, simaa ja serpentiiniä - Vapputapahtuma 28.4.-1.5.2023 

Pitkä viikonloppu vapun merkeissä. Sää ei oikein suosinut meitä, oli melkoisen kylmää, välillä satoi vettä, räntää ja luntakin. Vapunaattoaamuna maa oli valkoisena uudesta lumesta. Kesähepeneitä ei tarvittu, toppatakki oli paikallaan. Saunoissa onneksi oli lämmintä ja varmasti karaokessakin. 

Perjantaina saatiin navakasta tuulesta huolimatta terassi siivottua ja kalustettua sekä ruokateltta pystytettyä ja pöytä paikoilleen. Lauantaina aamupäivästä Eki ja Jape lähtivät Kannonkoskelle Naurisahon Palviin savusaunapossun hakuun. Voi mikä ihana tuoksu tulikaan, kun kuuma paketti nostettiin kärrystä pöydälle. Keittiössä Pirjo L, Hanna ja Marja hääräsivät kermaperunoitten ja salaattien valmistuksessa. Jape palasteli possun, Eki ja Pirjo J repivät sen nyhtölihaksi muurikkapannulle, jossa se pysyi kuumana ja kaikille oli helppo jakaa samanlaiset annokset. Ruoka kävi hyvin kaupaksi, kukaan halukas ei jäänyt nälkään. Kun ruokailu oli ohi ja paikat saatu siivottua, taivaalle alkoi kertyä uhkaavia pilviä, päätettiin purkaa teltta heti, että saadaan se kuivana pakettiin. Maijan kuvasuunnistus sai kylmää uhmaavat suunnistajat liikkeelle ja kuvien arvoituskin ratkesi sunnuntai-iltaan mennessä. Aattona Lintusalista tuli juuri paistettujen munkkien tuoksu, mikä kutsui väkeä päiväkahville, simalle ja munkeille. Illalla sitten taas saunaan, uimaan ja vallatonta vappua viettämään karaoketanssien merkeissä. Vapunpäivän aamu aloitettiin marssilla, kaikki eivät tosin vielä heränneet mukaan. Kesän kynnyksellä ollaan ja vieraitakin oli jo mukavasti liikkeellä. - PJ 

__________________________________________________________________________________________________________________________

Lintulahdessa vietettiin pääsiäistä harvanaisen kauniissa ja aurinkoisessa säässä 

Pääsiäistä juhlimaan saapui kuutisenkymmentä henkeä. Piha oli hieman sohjoinen ja märkä, mutta ei se pahemmin haitannut. Pitkäperjantain hartaustilaisuuteen pääsiäissanomaa ja lauluja toivat kirkkoherra Elina Tourunen ja seurakuntamuusikko Tommi Kurtti Äänekosken seurakunnasta. Hartauskahvit juotiin Marjan rahkapullien kanssa. Ennen saunoja vietettiin vielä yhteislauluhetki Heikin vetämänä. Maijan mielenkiintoinen kuvasuunnistus veti väkeä jatkuen lauantaihin asti. 

Lauantain aluekuvaan ilmestyivät juuri kuoriutuneet pulleat pääsiäistiput nimeltään Jukka ja Pasi. Tipuset myivät ahkerasti arpoja. Maija oli mukana vartioimassa, ettei kukaan anna tipusille sopimatonta syötävää eikä juotavaa. Kauppa kävi ja tiputanssikin nähtiin. Iltapäivällä Hanskin grilli oli kuumana ja H. Lihapalvelut tarjosi kaikille makkaraa, santsatakin sai. Myös noidat olivat heränneet ja ilmestyivät grillille makkarajonoon. Tiput, noidat ja koko muu väki lähtivät perinneretkelle “lauantailähteelle”. Illalla saunottiin ja jotkut uskaltautuivat avantoonkin, myös telttasauna oli kuumana. Ruikonperälle oli koottu kokko, mutta kovasta yrityksestä huolimatta se ei suostunut syttymään, vaikka ihan oikea palomieskin oli paikalla. Lintusalissa alkoi soida karaoke klo 21.30. 

Sunnuntaina pelattiin munabingoa. Iltapäiväkahvit juotiin kodalla - Hanskin ja Japen nokipannuista - Tainan muhkeitten voisilmäpullien kera. Arpajaiset pidettiin salin takapihalla auringonpaisteessa. Päivä päätettiin perinteisesti saunomisella ja karaokella.  

Maanantaina sitten koittikin kotiinlähdön hetki. Kaikki hyvin. - PJ 

__________________________________________________________________________________________________________________________

Yhteistyötä Rahtarit ry:n 007 Jyväskylän osaston kanssa

Rahtarit ry:n SM-Pilkkikisojen järjestelyvastuu kuluvana vuonna oli 007 Jyväskylän osastolla. He ottivat yhteyttä marraskuussa SF Caravan Keski-Suomi ry / Lintulahteen, että voisiko kisakeskuksena toimia Lintusali. Saimme Rahtareilta tarjouspyynnön joulukuussa ja tietenkin lähetimme heille tarjouksen.

Tammikuussa 2023 meille tuli tieto, että Rahtarit ry:n SM-Pilkit järjestetään Lintulahdessa lauantaina 18. maaliskuuta. Paikalle saapui 43 pilkkijää eri puolelta Suomea. Mukaan mahtui myös kannustusjoukkoja ja muuten vaan mukaan tulleita Rahtarit ry:n jäseniä. Kaiken kaikkiaan tapahtumaan osallistui 55 henkilöä. Kisasarjoina olivat naiset, miehet, veteraaninaiset, veteraanimiehet ja nuoret. Kaikkiin sarjoihin saatiin osallistujia. Osallistujista jokainen osasto sai myös koota 3 henkisen joukkueen. Joukkueeksi hyväksyttiin myös 2 henkinen joukkue, jos osastosta ei ole useampaa osallistujaa kisoissa.

Päivä alkoi kello 9 ilmoittautumisella ja aamupalalla, joka sisälsi kahvia tai teetä maukkaan sämpylän kera. Pilkkiaika oli kello 10:00 - 14:00 ja 30 minuutin siirtymäaika kisakeskukseen punnitukseen. Valvojina toimivat Jarmo Jylhä moottorikelkan kera, Pasi Heikkinen ja Sirpa Santanen. Eipä sää tälläkään kertaa näyttänyt parhaintaan. Sää oli harmaa ja sateli lunta ja räntää – taisipa välillä tulla vettäkin. Tuuli tuiversi niin, että korvissa soi. Jäällä ei kuitenkaan ollut vettä ja luntakin kymmenisen senttiä. Porukka oli levittäytynyt laajalle – kauimmat olivat kaukana saarten siimeksessä.

Ensimmäiset luovuttivat puoli kahdentoista aikaan. Hivenen ennen kello 13 kisakeskuksessa alkoi saada jauhelihakeittoa ja jälkiruoaksi kahvia pullan kera. Ruokailun jälkeen koittikin sitten se odotettu hetki eli palkintojen jako. Kalasaalista saatiin kaikkiaan 25 kiloa ja 434 grammaa. 007 Jyväskylän osasto järjesti arpajaiset, jonka tuotto meni lyhentämättömänä Rahtarit ry:n 50-vuotisjuhlavuoden pääyhteistyökumppanille Kummit ry:lle. Palkintoina oli Rahtarit tuotteita.

Ennen palkintojen jakoa Rahtarit ry muisti kukkasella Lintulahden keittiössä ahkeroinutta naisväkeä: Pirjo Liimataista, Pirjo Jylhää, Taina Kuuselaa ja Marja Toivosta. Korviimme kantautui, että Lintusali oli tapahtumalle ihanteellinen paikka ja meitä kiitettiin siitä, että otimme Rahtarit ry:n väen avosylin vastaan ja palvelimme heitä pyyteettömästi. Myös pilkkijöiltä tuli kiitosta Keiteleen tarjoamasta monimuotoisesta vesistöstä – löytyi matalaa ja syvänteitä.

Tällaista emme ole aikaisemmin tehneet Lintulahdessa. Voisiko tämä olla tulevaisuutta, että olemme mukana järjestämässä alueen muiden yhdistysten kanssa heille tapahtumia. - AS

__________________________________________________________________________________________________________________________

Hietasaaren pilkkikilpailut 4.3.2023

Talvisena maaliskuun päivänä vietettiin Hietasaaren pilkkikisoja.
Pilkkikisoissa oli lapsille, naisille ja miehille omat sarjat. Osallistuneita oli yhteensä lähes 40. Tällä kertaa ei onni suosinut kuin muutamia kalastajia pienillä saaliilla, mutta kalahan se on pienikin kala. Kalaa saaneet palkittiin erityispalkinnoin! Lisäksi kaikki pilkkikisaan osallistuneet saivat pienet palkinnon, lapset karkkia, naiset hiusharjat ja miehille snapsit. Grillikodalla makkarat, pullat ja lämpimät juomat maistuivat. Saunat olivat lämpöisinä perjantai ja lauantai-iltoina ja rohkeimmat kävivät avannossakin. Pavilla karaoken kuumimmat hitit soivat niin perjantaina kuin lauantainakin. - SL

Talvirieha Lintulahdessa 25.2.2023

Lintulahden Talviriehaa, hieman myöhäistä laskiaista, vietettiin nimensä mukaisesti varsin talvisessa säässä. Keittiöväki keitti hernekeittoa ja paistoi pullia. Lapset täyttivät pullat kermavaahdolla sekä mansikkahillolla ja niitä ei muuten säästelty. Lattialla oli pahvit taiteilijoiden luomuksille. Moottorikelkka-ajelu kiinnosti pientä väkeä ja villikelkka pyöri vinhasti rannassa. Hevosella ja ponilla pääsi ratsastamaan ja palkkioksi eläimille oli mukava syöttää porkkanoita. Kodalla porisi perinteinen mustakylkinen kahvipannu ja kahvin kera tarjottiin tuoreita, lasten täyttämiä pullia. Illan tullen sauna ja avanto kutsui kylpijöitä ja riehan päätti karaoketanssit. - PJ

Nuppi

Mitä asioita haluaisit Nuppi-lehdessä käsiteltävän?

Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Maalis, touko-, syys- ja joulukuussa.

Ilmoitushinnat:

Ilmoituskerta1.2.3.4.
Takasivu



kokosivu260,00 €410,00 €580,00 €720,00 €
puolisivua160,00 € 250,00 €330,00 €400,00 €
Sisäkannet tekstisivujen hinnalla


Tekstisivut



kokosivu230,00 €330,00 €435,00 €510,00 €
puolisivua125,00 €210,00 €290,00 €370,00 €
neljäsosa90,00 €150,00 €200,00 €250,00 €
kahdeksasosa65,00 €110,00 €145,00 €170,00 €
kuudestoistaosa50,00 €85,00 €105,00 €120,00 €

2021

2020

2019

2018

2017

2016

2015

2014

2013